ihmissuhteet joulun aikaan

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Tai monelle sen pitäisi olla sitä, mutta täydellisyydentavoittelun mukanaan tuoma stressi ja toimimattomat ihmissuhteet kiristävät ilmaa, kun sukulaiset usein kokoontuvat yhteen.

Tässä valossa en voi kuin ihmetellä omaa joulunviettopaikkaani, tämä on minulle ensimmäinen joulu tuoreehkon avomieheni suvun parissa.

Miten kenelläkään voi olla niin hyvä tuuri lähisuvun suhteen. Eli tunnelma on niin hyvä, ettei monen pyhän, ja kovan pakkasen aiheuttaman runsaan sisätiloissa olon aiheuttama runsas ajanvietto yhdessä kiristä hermoja, päinvastoin.

Tämä saattaa olla monelle aivan normaalia, mutta itse en ole viettänyt tämäntyylisiä perhejouluja koskaan aiemmin, olenhan omassa rauhassaan viihtyvän yksinhuoltajan omassa pienessä piirissään viihtyvä tytär. Poikanikin otettiin mukaan joulunviettoon perheenjäsenenä, kuten minutkin.

Vaikka isäni kanssa olimme tulimme pääsääntöisesti hyvin toimeen, ajelimme usein lapsuudessani jouluna pitkin kaupungin hiljaisia katuja, ja puhuimme olevamme orporaukkoja joilla ei ole isoa sukua joka kokoontuu yhteen. Siksi olen jäänyt sitä kaipaamaan. Ja nyt olen viettämässä aivan ihanaa perhejoulua uudessa perheessäni.

Olen onnekas. Sen lisäksi että olen vihdoinkin löytänyt itselleni sen oikean miehen, olen myös löytänyt itselleni sen oikean perheen.

Norsu

Olen miettinyt vuosia, mikä eläin oikeasti haluaisin olla.

Ja luulenpa että vihdoin olen sen keksinyt. Nimittäin haluaisin olla naaraspuolinen norsu. Sillä ei ole hampaita joita ihmiset halajavat, eikä sitä uhkaa siten ihmisen lisäksi mikään muu luomakunnan jäsen.

Kaikkein miellyttävintä olisi se, että saisi käyttää 16 tuntia vuorokaudesta syömiseen ja ulostamiseen, ja loput nukkumiseen. Ei tarvitsisi syödä lihaa tai muuta elävää tai ylipäätään tapaa mitään elollista ravinnokseen, vaan voisi syödä vain ruohoa, lehtiä, oksia, puiden kuoria, juuria, hedelmiä, siemeniä sekä kukkia. Ja PALJON, 150-300 kg päivässä!

Olisi myös mukavaa, kun voisi kakkia jopa yli puolet syömästään ravinnosta- toistasataa kiloa sitä itseään per vuorokausi! Siinä totetuisi tämä aina ja kaikkialla peräänkuuluttamani avoin mielipiteiden ilmaisu. Jos joku ärsyttää, skeidat vaan päin pläsiä. Siistiä.

Kyllä. Kun kuolen, selviää vihdoin lakkaako kaikki olemasta, vai onko elämää kuoleman jälkeen. Jos on, voisin anoa joltakin, siis siltä jolta tällaisia asioita nyt siellä toisella puolella anotaan, että saisin seuraavan elämäni vetää hieman henkeä ihmisyyden haasteista, ja olla norsu.

Elämää erityisherkkänä

Pitkään luulin että minulla on oikeasti päässä jotain pahemmanlaatuista vikaa, koska olen kokenut ihan lapsesta asti itseni erilaiseksi, oudoksi linnuksi. Olen huomannut että ajattelen aina asiat pohjamutia myöten, pystyn lukemaan ihmisiä kuin avoimia kirjoja, ja koen sekä elämän ilot että surut erittäin voimakkaasti. Small talk ei ole koskaan antanut minulle mitään, vaan haluan puhua oikeista asioista. Olen ollut jokseenkin turhautunut, koska aina minulla ei ole ollut elämässäni isäni ja siskoni lisäksi ketään jonka kanssa olen voinut puhua todellisista ajatuksistani.

Pari vuotta sitten kun eritysiherkkyys tuli mediaan Elaine Aronin suomennettujen teosten myötä, tajusin kristallinkirkkaasti olevani HSP, Highly Sensitive Person. Se oli valtava helpotus. En olekaan päästäni pahasti vialla, olen vain keskivertoa herkempi hermojärjestelmältäni.

Sen jälkeen olen aktiivisesti alkanut pistämään merkille erityisherkkyyden positiivisia puolia, ja todennut, että niitä onkin enemmän kuin negatiivisia puolia!! Kaltaisteni ihmisten löytäminen elämääni on myös helpottanut elämääni paljon-niitä ei ole paljon, mutta laatu korvaa määrän.

Tänä päivänä minusta on ihanaa olla HSP.

Onnellisuus

Se on ihmeellistä miten äkkiä se onni, jota on odottanut suurinpiirtein 20 vuotta, tuleekin omalle kohdalle.

Mutta mitä oikeastaan onkaan onnellisuus? Absoluuttista totuuttahan tähän ei ole, vaan jokaisella ihmisellä on asiasta oma näkemys, ja tietyt määreet joista onnellisuus muodostuu.

Kun olin 20, ajattelin olevani onnellinen jos minulla on omakotitalo, mies ja yksi lapsi. Hyvä parisuhde ja muutama hyvä ystävä, riittävä toimeentulo. Ura tai mammona eivät ole minulle koskaan olleet tärkeitä, vaan eniten olen aina halunnut oman pienen perheen ja onnellisen parisuhteen.

Minun elämässäni on olliut paljon muutoksia, hyvää ja pahaa, mutta pitkäksi aikaa en koskaan ole juurtunut mihinkään. Vasta nyt tuntuu siltä että voisin juurtua- olen löytänyt vihdoinkin rinnalleni ihmisen joka on minulle ihan kaikkea- paras ystävä, rakastettu, harrastuskaveri, elämänkumppani. Kaikkea. Minulla on myös se yksi lapsi, vaikka 16 vuotta luulin etten tulisi koskaan saamaan omaa lasta.

Meillä on myös oma, ihana kodikas talo-tosin ei oma ainakaan vielä, mutta talo joka on ihan oikea KOTI, sellaista minulla ei ole ollut vuoden -99 jälkeen.

Onneksi koen senkin, että tulin työkyvyttömäksi ammattinni, joka terveydellisistä syistä oli alun perinkin minulle fyysisesti aivan liian raskas. Nytminulle on mahdollisuus kouluttautua uudelleen, työhön joka ei ole liian raskasta.

Minulla on myös ikioma bändi, jossa saan sekä laulaa, että toteuttaa luovuuttani tekemällä sanoituksia.

Kyllä se niin on, että tässä se nyt on, koko paketti. Se Onnellisuus.