Ihmiselämää mielenkiintoisempaa ei minusta ole olemassakaan. Joka ikinen ihminen on kuin kävelevä kirja, tai nykyaikaisemmin muistitikku. Jokaisen ihmisen sisäisellä muistitikulla on valtavat määrät erilaisia tiedostoja. Muistot, ilonaiheet, tunnelukot, vahvuudet, heikkoudet, historia, nykytilanne, miten persoona on muuttunut erinäisten tapahtumien seurauksena, hiuoutunut kuin kivi meren rannalla, yhä sileämmäksi ja sileämmäksi. Silti säilyttäen osan rosopinnastaan koko elämänsä ajan, useinmiten. Sillä valmista ihmistä ei olekaan.
Jokainen tapahtuma muokkaa meitä. Vaikka luulemme että elämä vain on, ja kuluu päivästä toiseen, niin silti muistikortillemme tallentuu kymmeniä tuhansia asioita joka ikinen päivä. Kevään ensi kukkasesta keskikesän pyrstönsä pudottavaan sisiliskoon, ensihenkäyksestä viimeiseen henkäykseen.
En puutu tässä siihen, onko mielestäni tällä kaikella jokin tarkoitus, vai onko kaikki ihmiselon tapahtumat täysin merkityksettömiä. Tai loppuuko kaikki, vai alkaako alusta. Minulla on, kuten todennäköisesti nlähes jokaisella, oma näkemykseni näistäkin asioista, mutta sitä en ala tässä sen kummemmin avaamaan. Arvostan erilaisia näkemyksiä, ja annan tilaa toisten näkemyksille, vaikka ne eroaisivat omistani paljonkin.
Mutta palatakseni alkuun, ihmiselämään. Minulle jokainen ympärilläni havaitsema ihmiselämä on merkityksellinen-kuten olen jo kertonut tässä blogissani useaan otteeseen, en koskaan väsy tarkkailemaan ihmisiä. Väenpaljoudessa se on kaikkein helponta, koska sen voi tehdä täysin anonyymisti, varsinkin jos käyttää aurinkolaseja. Minä pystyn lukemaan ihmisestä paljon, hänen pukeutumisensa, kävelytyylinsä, pukeutumistyylinsä, ilmeidensä ja eleidensä perusteella. Jopa rullaportaita vastakkaiseen suuntaan metrosta tullessani saatan tehdä kymmenen sekunnin pika-analyysejä ihmisistä. Myönnän, että joskus analyysit ovat varsin negatiivisia. Mutta en pidä sitä vasrinaisesti pahana asiana. Enemmänkin etuoikeutenani-saada eturivin lippu maailman suurimpaan näytelmään- elämään, sekä lisäksi nähdä satoja tuhansia toinen toistaan kiehtovampia lyhytelokuvia, aiheena ihminen.
Erityisesti minua kiinnostaa ns. laitapuolen kulkijat. Mitä luonteenpiirteitä esim. koditon alkoholisti omaa, joita ns. kodillisilla ihmisillä ei ole. Ja mitä luonteenpiirteitä hänellä ei ole? Mikä ajaa joskus ihan tavallisen, työssäkäyvän ja perheellisen ihmisen kadulle kodittomaksi, roskiksista ruokaa ja vaatteita tonkimaan, tai pyytämään ohikulkijoilta rahaa, jotta saisi Alkon halvimman viinapullon, tai edes jotain halpaa viiniä, Gambinaa tai Aperitaa. Mikä saa ihmisen luopumaan? Voiko pelkkä voimakas riippuvuus olla syynä, vai tarvitaanko lisäksi muitakin luonteenpiirteitä, kuten taipumusta luovuttaa, itsearvostuksen puutetta tai masennustaipumusta? Monet alkoholistit ovat herkkiä ja älykkäitä. Tai jospa vain pelkästään riippuvuus vie voiton, asettautuen ihmisen elämässä kaikkein korkeimmalle sijalle? Tätä en väsy koskaan pohdiskelemaan. Enkä tee sitä tuomitsevassa mielessä, vain pelkästään mielenkiinnosta. Minusta laitapuolen kulkijat ovat suunnattoman mielenkiintoisia.
Toinen mielestäni erittäin kiinnostava ihmisryhmä ovat vanhukset. Miten paljon persoona muuttuu iän karttuessa? Mitkä piirteet korostuvat, mitkä heikkenevät, mitkä häviävät kokonaan? Itse jo reilun neljän vuosikymmenen mittaisessa elämässäni olen ehtinyt huomata, että persoona muuttuu koko ajan. Kärsimyksen kautta jalostuminen tapahtuu kaikkein nopeinta tahtia. Sairaudet myös muuttavat ihmistä-joskus katkeroittavat, joskus jalostavat. Itselleni suurin jalostava tekijä oli ehdottomasti tahaton lapsettomuus, josta ehdin kärsiä kaikkiaan viitisentoista vuotta.
Mutta mikä tekee alati hymyilevän, puuhakkaan mummelin jolta riittää ystävällinen sana jokaiselle kohtaamalleen ihmiselle, tai sapekkaan kauppajonoissa etuilijan, jonka mielestä kaupassa saa huonoa palvelua jos hän ei pääse jonon ohitse?
Mikä sitten määrittelee, millä tavoin mikäkin kokemus vaikuttaa ihmisen elämään? Mikä jalostaa, mikä kasvattaa kärsivällisyyttä, mikä saa kokonaan luovuttamaan, niin että muuttaa veneen alle Perojen ja Enskojen seuraan?
Mikä saa ihmisen perusvaloisaksi, mikä nostaa toisen ihmisen nenän taivasta kohti, niin ettei hän pidä esim. itseään vähemmän kouluja käyneitä maan matosta arvokkaampina. Mikä saa lapsen silmät loistamaan, entä vanhuksen. Mikä saa meidät rakastamaan, ja vihaamaan. Miten viha muuttuu rakkaudeksi ajan myötä, harvemmin toisinpäin.
Ihminen, tuo kaikista teoksista moniulotteisin, luomakunnan kiehtovin.
Täytyy todeta, etten haluaisi kyllä sittenkään olla eläin, edes Norsu. Mieluiten olen Ihminen.
