Dreaming

Dreaming

Sivut

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pohdintoja pierujen lomassa

Olen kovasti lupaillut itselleni viime vuodet, että näytän piutpaut ajatukselle, että ihmisen arvo määrittyy hänen koulutuksensa ja ammattinsa kautta. Ja että henkinen äly viime kädessä määrittelee ihmisen arvon. Henkilö jolla ei ole kykyä empatiaan, rakentavaan kommunikaatioon, epäitsekkyyteen ja kaiken elollisen rakastamiseen, ei voi olla arvokkaampi kuin se jolla nämä kyvyt ovat kehittyneet, oli koulutustaso mikä hyvänsä.

Toki tuossa on vinha perä. Mutta olen tullut siihen tulokseen että sielun viisaus ei kuitenkaan riitä. Ja luulenpa että tuolla teorialla myös aika pitkälti koitin selitellä itselleni sitä että olen (ollut) alisuoriutuja, ja mennyt aina ali siitä missä aita on matalin, jos puhutaan aivotyöskentelystä.

Kroppani rasittamista sen sijaan en ole koskaan varonut yhtään, vaan ajanut vuositolkulla itseni fyysisesti totaalipiippuun. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Olen 40 v. Tätä menoa tarvitsen rollaattorin jo ennen kuin täytän 50!!

En enää tästä nuorene. Olen siis ajatellut, että jos alkaisin pikkuhiljaa vaivaamaan noita rauhassa vuosikaudet levänneitä aivojani, kroppani sijaan, ja menisin koulun penkille. Ihan heti se ei tapahtu, koska oppisopimuspaikan löytämisesssä voi vierähtää tovi. Ja niin koulunpenkkiorientoitunut en sentään ole, etten opiskelisi työn ohessa. Sillä kropan rääkkäämisestä työnteolla ei ihan noin vaan pääse eroon.

Aiemmin painotin kirjoitukseni pääasiassa huumoriosastolle. Tästä eteenpäin tulen kirjoittamaan todellakin sitä mitä päästä näppikselle soljuu, ihan fiiliksen mukaan. Eli sielun syvimmistä syövereistä pinnan kautta suoraan kakkapissahuumoriosastolle. Sillä se jos mikä minulta luonnistuu. *pieraisee*

2 kommenttia:

  1. Mä repesin tuolle otsikolle...taidan olla tosi väsy tuosta rehkimisestä kun muuten lukemisesta ei meinannut tulla mitään...

    Itse olen sitä mieltä, että oma blogi ja omat kirjoitukset. Jos aina vain samaa juttua niin kyllä sitä kyllästyy kirjoittamaan (minä ainakin). Kiva kun postailit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä itsehän olen niitä jotka repeää jo pelkästä sanasta "pieru", siksi ehkä itsekin tykkään ko. sanaa viljellä. :-D

      Joo totta, kyllä sitä voi kirjoittaa tajunnanvirtatekstiä myös yrittämättä ehdointahdoin olla hauska. On vaan oma itsensä.

      Poista

Kerro mitä on mielessäsi.