Donnien salaliitto

Ikä on vain numeroita, sanotaan, mutta ei se ole, vaan paljon, paljon enemmän. Ikä luokittelee ihmiset kategorioihin, ja määrittelee miten heidän pitäisi käyttäytyä, puhua, pukeutua, mitä katsoa tv:stä, millaista musiikkia kuunnella jne. Jos poikkeat ikäsi määrittelemästä normista, olet poikkeava, ja ainakin yksi ihminen kauhistelee sinua, joko päin naamaa tai selän takana.

Nuo ihmisten asettamat normit on luotu vastustettaviksi. Laitan jalkaani legginsit ja farkkuminihameen, tai päähäni saparot, jos minua sattuu huvittamaan. Otan myös seisovassa pöydässä lasten ruokia jos ne näyttävät minusta hyviltä. Hihkun innosta Linnanmäellä laitteesta toiseen juostessani, ja kieltäydyn aina ja kaikkialla olemasta hillitty ja massaan hukkuva, niinkuin ikäisiltäni naisilta tunnutaan yleisesti odottavan. Minä olen minä enkä kukaan muu.

Silti on surullista näin kesäisin, kun kukaan mies ei enää katso minua ihaillen, vaikka olisin panostanut helletyyliini oikein viimeisen päälle. Ja silloin kun katsookin minua päin, niin huomaan takanani parikymppisen, hehkeintä aikaansa elävän Donnan. Niitä Donnia tuntuu pursuvan ovista ja ikkunoista, selluliitittomine reisineen, allittomine käsivarsineen, kaksoisleuattomine ja heltattomine siluetteineen ja rypyttömine silmänympäryksineen. 

Niillä Donnilla on joku salaliitto minua vastaan. Ne kokoontuvat illan hämärissä suunnittelemaan uusia taktiikoita minun masentamisekseni. "Joo, huomenna se menee tuohon leikkipuistoon, ja sitten lähikauppaan, kävellään kaikki siitä ohi siihen ja siihen kellonaikaan, ja laitetaan päälle pikkutopit ja mikroshortsit".

Ja taas tämä neljääkymppiä lähestyvä nainen viettää illan irvistellen peilille, ja nipistellen itseään eri puolilta. Henkisen käppänöitymisen voi estää ihan elämänasenteella, mutta ruumiillista ei, ainakaan vielä toistaiseksi.

Kaipa siihen vanhenemiseen tottuun. Kaikkeen tottuu, vaikka jääpuikkoon siellä minne aurinko ei paista.