Mies ja nainen tapaavat, rakastuvat, ovat onnellisia. Joissakin tapauksissa määrittelemättömän ajan kuluttua plus alkaa muuttua miinukseksi, valkoinen mustaksi, positiivinen negatiiviseksi, valo pimeydeksi. Rakkaus muuttuukin vihaksi, ja toisiaan rakastaneet muuttuvat toistensa pahimmiksi vihollisiksi.
Mikä on tuo voima joka saa tuon muutoksen aikaiseksi? Lieneekö tuolla jossain pinnan alla kytenyt koko ajan ihan totaalinen epäsopivuus, joka odottaa vain sopivaa hetkeä näyttääkseen kasvonsa? Vai tulevatko muutokseen johtaneet syyt suhteeseen kenties myöhemmin. Johtuvatko tuohon muutokseen johtavat syyt sitten sisäisistä vai ulkoisista tekijöistä?
Mitä jos kumpikin osapuoli vain yksinkertaisesti PÄÄTTÄISI, että PRKL, mennään läpi vaikka harmaan kive, kunhan pysytään yhdessä. Auttaisikohan pelkkä tuon asian päättäminen paria pysymään yhdessä, kunnes kuolema erottaa? Onko yhdessä olo vain tahdonasia? Mitä jos kumpikin vain TAHTOO rakastaa toista, vaikka mitä tapahtuisi. Jos jompikumpi jossain vaiheessa unohtaa tahtovansa rakastaa toista, kaunis alkaa kuin huomaamatta muuttua rumaksi. Tuo pienen pieni musta rumuuden piste on kuin lumipallo joka vierii rinnettä pitkin. Ensin se on talon kokoinen, sitten vuoren. Kokonaista lumivuorta ei sitten enää lumikolalla siirretäkään.
Menenkin huomenna ostamaan lumikolan, jottei lunta pääse kertymään mieleeni niin paljon että tuo lumivuori pääsee kehittymään. Myydäänköhän niitä kesällä?
Ja joskus sitten "tahdotaan rakastaa" ehkä liiankin paljon.. tarkoitan alistettuja naisia (ja miksei miehiä). Jäädään "rakastamaan" hakkaajaa, koska pelätään sitä uutta tuntematonta, mikä odottaa, jos uskaltautuu lähtemään.
VastaaPoistaMä olen sitä mieltä, ettei tarvitse tahtoa, vaikka mitä tapahtuisi. Mutta sä et ehkä tarkoittanut ihan tollasia tilanteita, kai?
Joo en tarkoittanut, vaan sitä kun annetaan liian helposti periksi, vaikkei olisi mitään ylitsepääsemätöntä. Tuo on taas tosiaan sitten toinen äärilaita tuo, että rakastetaan vaikka silmä mustana.Surullista.:-(
VastaaPoista