Koirankakkakyltti

Sairaan ja kieroutuneen huumorintajun omaavana, vähän vaille nelikymppisenä naisena eläminen ei ole aina helppoa. Joutuu jatkuvasti pidättelemään naurukohtausta, mikä saattaa tulla juuri silloin kun kukaan muu ei naura, ja varsinkin sellaisille asioille joita monikaan muu ei pidä huvittavina. Jos olisi 15-vuotias, se olisi ehkä ymmärrettävämpää.

Äkkiseltään tulee mieleen kyltti, jolla haluttiin ilmaista ettei koirien ole suotavaa tehdä tarpeitaan kyseiselle alueelle. Kyltissä oli vinttikoira, joka kakki selkä köyryssä, todella antaumuksella. Pökäle oli suurempi kuin koiraparan peräpää konsanaan. Minäpä en tietenkään osannut suhtautua kylttiin sillä tavalla kuin normaalin, aikuisen ihmisen voisi kuvitella kyseisenlaiseen kylttiin suhtautuvan- ohittavan sen katseellaan puolihuolimattomasti, mielessään todeten, että kappas, tuossa on tuollainen kyltti. Ei, minäpä repeän valtaisaan, maita tärisyttävään nauruun, josta tulee maha kipeäksi ja lähestulkoon pissat housuun. Moneen päivään en voi unohtaa sitä kyltin vinttikoiraressukkaa, jonka persuksen tuo valtaisa jööti oli halkaista.

Turha myöskään edes kuvitella, että jonkun tahaton pieru, tai lahkeesta tursottava vessapaperinpala jättäisi nauruhermoni rauhaan. Puhumattakaan, jos jonkun nenään on unohtunut pieni, vihreä, puoliksi kovettunut räkäpalleroinen.

Olen yrittänyt pitkään keksiä jotain tiettyä mantraa, jota voisin mielessäni hokea, aina kun tämä epäasiallinen, tahaton naurukohtaus meinaa iskeä. En ole keksinyt, koska minua alkaa naurattaa. Se johtuu siitä että minulle ei koskaan tule mieleen mitään muuta mantraa kuin jotain täydellisen päätöntä, kuten osmankäämikakkakuorianen tai sukkamehun makuinen mehujää.

Joskus olen miettinyt, millaistahan olisi omata sivistynyt huumorintaju. Millaisillehan vitselle nauraisin, tykkäisinkö enää Benny Hillistä tai Mr Beanista? Tuskinpa. Hymähtelisin niille vain, ja tuumaisin että älyltään alikehittyneet nauravat tuollaisille.

Lapsena luulin, että kun ihminen vanhenee, hän muuttuu vakavaksi ja menettää kokonaan huumorintajunsa, oli se sitten älyllinen tai älytön. Ei pidä paikkaansa. Tätä menoa kikatan vielä vanhainkodissakin kylttiä, jossa vinttikoiraparka hankkiutui eroon pitkään vaivanneesta ummetuksestaan.